(Ilkka 6.3.2014)
Viime päivinä Suomea ja maailmaa on puhuttanut Ukrainan tilanne ja sen kehittyminen. Kiovan mielenosoitukset ja vallan vaihtuminen muuttuivat nopeasti Venäjän valtapoliittisiksi pyrkimyksiksi. Tilanne Ukrainassa ja erityisesti Krimin niemimaalla onkin edelleen erittäin vakava. Voimakeinoilla uhkaaminen ja niiden käyttö ovat tuomittavia ja selkeästi YK:n peruskirjan ja kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Krimin niemimaa on ollut poliittisten intohimojen kohteena aikaisemminkin. 1850-luvulla käydyllä Krimin sodalla oli vaikutuksia aina Suomeen asti. Tuosta ajanjaksosta puhutaan Oolannin sotana. Asiaan liittyy pieni henkilökohtainenkin muisto. Isoisäni isoisä on ollut Vaasan tark’ampuja-pataljoonassa valmiudessa. Varsinaisiin sotatoimiin ei käskyä kuitenkaan tullut.
Ukrainan asemaa ei voi verrata tietenkään Suomeen. Entisenä neuvostotasavaltana ja Neuvostoliiton perustajajäsenenä maalla on Venäjään nähden hyvinkin toisenlainen tilanne. Euroopan suurimpiin maihin pinta-alansa ja välilukunsa puolesta kuuluvana siihen kohdistuvat valtapoliittiset intohimot ovat myös sijainnin vuoksi voimakkaita. Myös väestörakenne lisää eturistiriitoja. Nykyisestä kriisistä on kuitenkin meillekin oppia ammennettavaksi.
Suomen turvallisuuspoliittista tilannetta voidaan edelleen luonnehtia vakaaksi. Turvallisuus koostuu monista elementeistä. Näistä esimerkkeinä mainittakoon arjen turvallisuus sekä Suomen sisäinen ja ulkoinen turvallisuus. Vaikka välittömiä uhkakuvia ei näkyvissä olekaan, on meidän jatkettava turvallisuutemme kehittämistä. Muutokset voivat olla nopeita ja valmiudet eri uhkakuvien kohtaamiseen on oltava kunnossa, olipa kyseessä sitten sotilaallinen tai ympäristöuhka. Pelkkää kyberiä ei varautuminenkaan voi olla, vaikka siitä paljon onkin keskusteltu.
Venäjän sotilaalliset toimet Ukrainassa ovat herättäneet julkisuudessa erilaisia äänenpainoja Suomessa tarvittavista johtopäätöksistä ja toimenpiteistä. Nato-optio on myös noussut keskusteluun. Suomen puolustaminen ja sen eteen tehtävät ratkaisut edellyttävät kansalaisten laajaa tukea. Mahdolliselle puolustusliitto Naton jäsenyydelle tulee olla valtiojohdon, eduskunnan ja kansalaisten selvä tuki.
Ukrainan kokemusten pohjalta voidaan todeta, ettei nykyinen Nato-kumppanuus takaa sinänsä mitään. Euroopan unioni on peruskivistään lähtien ollut ennen kaikkea talous- ja rauhanliitto. Vaikka kynnys unionin jäsenmaahan kohdentuvasta uhasta onkin korkeammalla, on viime aikojen tapahtumien valossa syytä kyseenalaistaa unionin nykyiset valmiudet muihin kuin taloudellisiin pakotteisiin. Pohjoismainen puolustusyhteistyö taas keskittyy tällä erää enemmän materiaalihankintoihin. Voisiko yhteistyön syventäminen olla ratkaisu?
Uskottava itsenäinen puolustus on maamme ulkoisen turvallisuuden selkäranka, haettiinpa selkänojaa puolustusliittojen kautta tai ei. Motivoituneella ja koulutetulla asevelvollisuusarmeijalla on oltava myös riittävä varustus. Puolustusvoimien rahoitus onkin välttämätöntä nostaa sen esittämälle tasolle. Silti: olisiko nyt aika kiihkottomalle turvallisuuspoliittiselle keskustelulle?
Janne Sankelo
kansanedustaja, varapuheenjohtaja
Kansallinen Kokoomus rp.
Kauhava