Kokoomus haluaa laskea autoveroa

(Ilkka 12.2.2015)

Suomen autokanta on tunnetusti yksi Euroopan vanhimmista. Henkilöautojen romutusikä on meillä keskimäärin yli 20 vuotta, kun EU-maiden keskiarvo on 15 vuotta. Nuorennusleikkaukselle on tarvetta. Huomioiden maamme vaihtelevat sääolosuhteet, voi hyvällä syyllä sanoa kyseessä olevan myös turvallisuuskysymys. Uudempi teknologia tuo mukanaan myös pienemmät päästöt ympäristöön.

Osallistuin tiistaina kokoomuksen puoluejohdon edustajana Suomen Autotuojien suureen vaalipaneeliin Helsingissä. Tapetilla olivat erityisesti autoveron muutostarpeet, mutta asiaa riitti myös muista alaan liittyvistä aiheista. Paneelissa perussuomalaisten edustajana toiminut Matti Putkonen esitti autoveron poiston aiheuttaman rahoitusvajeen korjaamista lakkauttamalla maatalousyrittäjien eläkejärjestelmä. Todella kummallisia linjauksia, mutta tämäkin on hyvä tietää kun se reilusti kerrotaan.

Yhtenä konkreettisena toimenpiteenä autokannan uudistamisen edistämiseksi hallitus päätti vuoden 2015 talousarvion yhteydessä järjestää romutuspalkkiokokeilun. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vanhan auton romuttaessaan autoilijalla olisi mahdollista saada 1500e suuruinen alennus uuden auton oston yhteydessä. Summasta automaantuojat kustantavat kolmanneksen. Tällä edistetään autokannan uudistumista ja valtiokin saa uuden auton oston yhteydessä reilusti omansa pois verojen muodossa.

Romutuspalkkiosta on hyviä kokemuksia muista EU-maista. Esimerkiksi Espanjassa kokeilu käynnistettiin vuonna 2013 ja viime vuonna autokauppa oli jo 18 prosentin kasvussa. On selvää, että romutuspalkkio ei ratkaise autokantamme ikääntymistä kertarysäyksellä. Auton hankintaa verotetaan Suomessa siinä määrin korkeasti, että se toimii myös kannustimena pitää ja korjata autoa mahdollisimman pitkään.

Kokoomuksen tavoitteena on keventää auton hankinnan yhteydessä maksettavaa autoveroa merkittävästi. Isoissa kertauudistuksissa ongelmaksi voi tulla nykyisen autokannan arvon romahdus, mikä ei ole järkevää. Uudistus onkin järkevää tehdä asteittain ja valtiotalouden kannalta kustannusneutraalisti. Toisin sanoen verotuksen painopistettä pitää siirtää auton hankinnasta auton käyttöön. Ratkaisuja autoveron osalta tulee tehdä pikaisesti.

Meillä Pohjanmaalla etäisyydet ovat monesti pitkiä ja ajettavaa riittää. Auto on välttämätön myös työmatkaliikenteessä koska joukkoliikenne ei pysty tarjoamaan toimivia vaihtoehtoja kuin alueemme maakuntakeskuksissa.

Tällä vaalikaudella isot liikennehankkeet, kuten rakenteilla oleva Seinäjoen itäinen ohitustie ja Vaasassa jo valmistunut Sepänkylän ohitus ovat olleet kärkitavoitteitamme. Ne ovat edenneet hallituksen myöntämän rahoituksen osalta suunnitellusti. Käynnistyviä isoja hankkeita ovat Laihian liikennejärjestelyt. Tiestöön on syytä panostaa jatkossakin. Turvallisuuden lisäksi sillä on suuri merkitys alueen elinkeinojen kehitykselle. Korjausvelka tiestön ylläpitämisessä kasvaa ja sen umpeenkurominen on suomalaisen liikennepolitiikan tärkein kysymys seuraavalla vaalikaudella.

Janne Sankelo
kansanedustaja (kok), valtiovarainvaliokunnan liikennejaosto
Kauhava

Jaa artikkeli