HALLITUS PUOLIVÄLIN KROUVISSA

Pohjalainen 26.4.2017

Kun Juha Sipilän hallitus aloitti kaksi vuotta sitten työnsä, sen hallitusohjelma laadittiin strategiseksi pohjaksi, joka tarvittaessa täydentyy ja kykenee reagoimaan ympäristön muutoksiin. Hallitusohjelma myös lyheni tekstillisesti edelliseen verrattuna, jossa seikkaperäisesti kerrottiin vaalikauden tavoitteet ja lainsäädäntökysymykset.

Omissa töissäni eduskunnassa edellisellä kaudella hallitusohjelma olikin koko ajan plakkarissa kun päivittäistä lainsäädäntötyötä tehtiin. Jo pelkästään hallituskokoonpano oli sen verran värikäs, että piti välillä lukea kesken valiokuntakokouksen hallitusohjelmasta mitä oli sovittu, kun esityksiä alkoi sinkoilemaan sekä hallituksen, että opposition puolelta. Kumpi on sitten parempi malli hallitusohjelmaksi, yksityiskohtainen vai ”ranskalaiset viivat, sitä on vielä tässä vaiheessa aikaista arvioida.

Juha Sipilän hallitus kävi läpi tällä viikolla puolivälintarkastelussaan hallitusohjelman toteutumista ja tarvittavia lisätoimia tavoitteiden saavuttamiseksi. Kilpailukyky, työllisyys ja palveluiden uudistaminen ovat avainasemassa. Hallitus tähtää julkisen talouden velkaantumisen taittamiseen ja 10 miljardin euron kestävyysvajeen kattamiseen. Suurin piirtein aikataulussa edetään, vaikka tiukkaa tekee.

Suomessa on merkkejä talouskasvun nopeutumisesta ja työllisyysasteen paranemisesta. Julkinen talous ei kuitenkaan ole vielä kestävällä pohjalla. Edessä on suuri sote-mullistus ja kansainvälinen tilannekin voi sekoittaa talousnäkymiä.

Hallitus pitää kiinni julkisen talouden pitkän aikavälin tasapainotavoitteestaan. Osa toimenpiteistä päätettiin nyt, osa uusista kasvua ja työllisyyttä edistävistä toimista sekä verotukseen liittyvistä kokonaisuuksista tehdään syksyn budjettiriihessä.

Hallitus hakee lisäpanostuksia osaamiseen ja koulutukseen 200 miljoonan euron pääomituksen avulla. Osana kokonaisuutta hallitus panostaa myös yritysten tuotekehitykseen. Rahoitusta suunnataan kasvua vauhdittaviin yritysten, tutkimuslaitosten ja valtion yhteishankkeisiin. Erityisesti Vaasan seudulle mielenkiintoinen kokonaisuus on yritysten vientitoimintaa ja matkailua edistävä lisärahoitus. Business Finland kokoaa saman katon alle nykyiset Tekesin ja Finpron innovaatiorahoitukseen, vientiin, investointeihin ja matkailuun edistämiseen liittyvät palvelut.

Kuntavaalien tuloksia oli hallituspuolueissa ehditty sulattelemaan sen verran, että niistä ei Kesärannan neuvotteluissa näkynyt merkkejä. Seuraava virstanpylväs hallituksen matkalla kohti vuotta 2019 on perussuomalaisten puheenjohtajan valinta kesäkuussa. Kun kokoomus vaihtoi puheenjohtajaansa viime kesänä, puolueen sitoutuminen hallitusohjelman kirjauksiin ja tavoitteisiin pysyi ennallaan. Samaa odotetaan nyt myös perussuomalaisilta.

Janne Sankelo

varapuheenjohtaja (kok)

Kauhava

 

Jaa artikkeli