Eduskunnan energiaviikko

(Pohjalainen 20.09.2014)

Tällä viikolla eduskunnassa käytiin budjettikeskusteluja. Vuoden 2015 talousarvion kokonaissumma on 53,7 miljardia euroa. Budjetin loppusumma on pienempi kuin viime vuonna. Budjetin lisäksi viikon ykkösuutisia on ollut hallituksen ydinvoimaratkaisut. Valtioneuvosto päätti torstaina esittää eduskunnalle Fennovoiman täydennyshakemuksen hyväksymistä, mutta TVO:n osalta otettiin viikon aikalisä. Vihreille ydinvoima on ollut aina hankala asia. Niin tälläkin kertaa ja ydinvoimapäätösten jälkeen vihreät tekivät poliittiset johtopäätökset. Hallitusvastuu heidän osaltaan on nyt ohi.

Fennovoiman täydennyshakemuksessa oli kysymys siitä, että reaktorin toimittaja ja laitoksen kokoluokka olivat muuttuneet. Hanke turvaa omalta osaltaan kotimaisen energian tarjontaa ja sillä on merkittävä aluetaloudellinen vaikutus. Teollisuuden Voiman tilanne on erilainen. TVO rakentaa parhaillaan kolmatta reaktoria, joka on kohdannut matkan varrella monenlaisia ongelmia. Ranskalaisen laitostoimittaja Arevan aikataulut ovat pettäneet pahanpäiväisesti, eikä valmistumisajasta ole tarkkaa tietoa.

Tämän johdosta on ymmärrettävää, että TVO haluaisi luvalleen jatkoaikaa, koska sillä ei ole mahdollisuuksia käynnistää hanketta ensi vuonna lupa-ajan puitteissa. Ongelmaksi on muodostunut se, että TVO ei ole oikein ollut selvillä kuinka pitkän jatkoajan se tarvitsee. Valtio taas ei voi oikein pitkään pantata lupaa yhdelle toimijalle ilman varmuutta, että hanke todella lähtee käyntiin. Toivottavasti luova ratkaisu löytyy ja TVO pystyy antamaan vakuuttavat perustelut. Toisaalta aikaa on ollut jo nyt varsin reilusti.

Suomi tarvitsee monipuolisia energiaratkaisuja. Ydinvoima on niistä ehdottomasti yksi. Sen lisäksi tärkeimmät sähkön tuotannon energialähteet Suomessa ovat olleet vesivoima, kivihiili, maakaasu, puupolttoaineet sekä turve. Kotimaisessa biotaloudessa on paljon mahdollisuuksia. Kokoomuksessa on jo hetken pohdittu keinoja sen kilpailukyvyn parantamiseksi. Kivihiilen hinnalle maailmanmarkkinoilla emme voi mitään, mutta kotimaisen bioenergian edellytysten turvaamiseksi kokoomus on valmis hakemaan ratkaisuja verotuksen keinoin ripeälläkin aikataululla.

Ydinvoimaratkaisut muuttivat hallituksen ja opposition voimasuhteita. Kvartetti jatkaa eduskunnassa nyt 102 kansanedustajan voimin. Niukka enemmistö tarkoittaa sitä, että erilaisissa äänestyksissä vaaditaan tarkkuutta. Kannattaa kuitenkin muistaa, että eduskunnassa on erilaisia äänestyksiä. Vain välikysymyksissä ja esimerkiksi pääministerin antaman tiedonannon jälkeisissä äänestyksissä on kysymys hallituksen luottamuksesta. Yksi merkillisyys liittyy maa- ja metsätalousvaliokunnan toimintaan. Vaalien jälkeen valiokunnat järjestellään niin, että hallituspuolueilla on enemmistö. Se mahdollistaa hallituksen esitysten eteenpäinviemisen. Maa- ja metsätalousvaliokunnassa käy kuitenkin niin, että oppositio ottaa nyt enemmistön äänin 9-8. Tämä tarkoittaa sitä, että hallituksen esitykset tarvitsevat tukea ainakin osalta oppositiota. Lähiviikot näyttävät, miten asiat lähtevät sujumaan.

Janne Sankelo
kansanedustaja, varapuheenjohtaja
Kansallinen Kokoomus r.p.
Kauhava

Bookmark the permalink.

Comments are closed.