Aleksanderin ensimmäinen

(Pohjalainen 27.06.2014)

Viimeisten kahden viikon aikana on politiikassa ehtinyt tapahtua monenlaista. Lahden puoluekokouksessa ratkesi kokoomuksen puheenjohtajuuden lisäksi tulevan pääministerin nimi. Puoluekokouksen tunnelma oli jännittävä, mutta ei jännittynyt. Väkeä oli liikkeellä ennätysmäärä. Pohjalainen kokoomusväki oli jälleen kerran tapahtumien keskipisteessä ja kampanjoi ahkerasti reilun pelin hengessä ehdokkaidensa puolesta. Tuloksena oli Paula Risikon hieno tulos puheenjohtajavaalissa ja allekirjoittaneelle jatkomandaatti puolueen varapuheenjohtajana.

Tiukan puheenjohtajakisan käänsi lopulta voitokseen Alexander Stubb, jonka taakse kokoomusväki ryhmittyy yhtenäisenä joukkueena. Stubbista kokoomus saa osaavan puheenjohtajan, jolla on hyvät mahdollisuudet johdattaa Kokoomus vaalivoittoon ensi kevään eduskuntavaaleissa. Uusimmat mielipidetulokset vahvistavat sen, että vaikean ajan jälkeen Kokoomuksen kannatus on taas nousussa. On kuitenkin muistettava, että gallupit mittaavat aina mennyttä aikaa. Menestys ensi kevään eduskuntavaaleissa lunastetaan vain uskottavalla toiminnalla hallituksessa ja tekemällä ahkerasti työtä.

Pääministeri Stubbin hallituksen tavoitteena on avoin, oikeudenmukainen ja rohkea Suomi. Hallituksen ohjelma perustuu Kataisen ohjelmaan, jonka tavoitteet ovat siis edelleen voimassa. Aiemmin hyväksytty rakennepoliittinen ohjelma, suunnitelma sen toimeenpanosta ja julkisen talouden sopeuttamisesta tehdyt linjaukset sitovat Stubbin hallitusta. Ensi syksynä eduskunnassa vahvistetaan monia lakia, joiden tarkoituksena on loppuunsaattaa maaliskuun kehysriihen tärkeät päätökset.

Uuden hallituksen painopisteitä ovat julkisen talouden vakauttaminen ja kestävän talouskasvun, työllisyyden ja kilpailukyvyn vahvistaminen. Suomen hyvästä luottoluokituksesta halutaan pitää tiukasti kiinni. Sen säilyttämiseksi valtionvelka on saatava kääntymään laskuun. Työelämään tarvitaan rakenteellisia uudistuksia. Rakennepoliittisen ohjelman tavoitteena onkin pidentää työuria puoli vuotta alkupäästä ja puolitoista vuotta loppupäästä. Hallitus on sitoutunut edistämään eläkejärjestelmän uudistusta työmarkkinajärjestöjen ehdotusten pohjalta.

Eduskunta jäi tällä viikolla kesätauolle. Omassa kalenterissa näyttää kuitenkin riittävän merkintöjä sen verran, että lomareissulle päästään vasta parin viikon kuluttua. Elokuulla politiikan syksy käynnistyy sitten täydellä teholla. Odotettavissa on myös energiapolitiikkaan liittyviä linjauksia. Kokoomuksen ministeriryhmä, johon puolueen varapuheenjohtajana kuulun, kokoontuu 11-12.8 Seinäjoella linjaamaan puolueen kantoja budjettiriiheen. Pohjanmaa on siis jatkossakin tapahtumien keskiössä. Sitä ennen kuitenkin hyvää ja toivottavasti lämpenevää kesää kaikille Pohjalaisen lukijoille!

Janne Sankelo
kansanedustaja
varapuheenjohtaja
Kansallinen Kokoomus rp
Kauhava

Bookmark the permalink.

Comments are closed.